Valkeakoski

Valkeakosken toimipiste on Gylling-perheen uusin jäsen

Valkeakosken yksikkömme on liittynyt osaksi Gyllingia vuonna 2016, mutta toimisto on perustettu jo vuonna 1973. Pitkä paikallinen historia tarkoitti jo entuudestaan laajaa verkostoa alueen yritysten keskuudessa, joita olemme palvelleet taloushallinnon monipuolisten asiantuntijatehtävien parissa. Valkeakosken toimistossamme työskentelee aktiivinen noin kymmenen henkilön tiimi, joilta sekä tilitoimistopalvelut ja asiantuntijatehtävät sujuvat kuin luonnostaan.

Erikoistuminen kuljetusliikkeiden taloushallinnossa

Valkeakosken yksikkömme erityisosaaminen liittyy etenkin kuljetusliikkeiden kirjanpitoon ja taloushallintoon. Kuljetusalan omat erityispiirteet asettavat taloushallinnon palveluille omat vaatimuksensa jo kotimaassa toimivan kuljetusliikkeen tapauksessa, jotka syvenevät, mikäli kuljetuspalvelua tarjotaan yli Suomen rajojen.

Valkeakosken asiantuntijamme ovat tottuneet työskentelemään kuljetusliikkeiden kanssa, mikä antaa heille tiedot ja taidot toimia tehokkaasti monimutkaisempienkin taloushallinnon toimenpiteiden parissa. Tämän kokemuksen ja erityisosaamisen ansiosta saat asiakkaanamme tarvittaessa myös neuvoja esimerkiksi erilaisista kalustoa koskevista investointivaihtoehdoista.

Jokaisen toimialan erityispiirteet huomioidaan monipuolisesti kaikissa palveluissamme, eikä yllättävätkään tilanteet aiheuta ongelmia taloushallinnon palveluiden sujuvuudessa.

Talous- ja palkkahallinnon asiantuntijapalvelumme ovat kaikkien käytettävissä. Juodaan yhdessä kahvit tai soitellaan – kun sinulle sopii.

Ystävällisin terveisin,

Inka Isokoski

Inka Isokoski, toimistopäällikkö
Puh. +358 40 480 2161
inka.isokoski@gylling.fi

GYLLING ACCOUNTING – VALKEAKOSKI

Valtakatu 15
37600 Valkeakoski
(03) 573 0520

TAMPERE

Hämeenkatu 26 A
33200 Tampere
(03) 271 0700

PARKANO

Keskuskatu 8
39700 Parkano
(03) 44 7200

HÄMEENLINNA

Raatihuoneenkatu 17 A
13100 Hämeenlinna
(03) 4670 200

VALKEAKOSKI

Valtakatu 15
37600 Valkeakoski
(03) 573 0520