Vuosilomalain muutoksia sovelletaan 1.4.2019 alkavan lomanmääräytymisvuoden lomaoikeuteen, mutta ne voivat tulla sovellettaviksi palkanlaskennassa jo vuonna 2019. Muutoksen myötä työntekijöille turvataan työaikadirektiivin edellyttämät 24 vuosilomapäivää.


Vuosilomalakityöryhmä valmisteli tarvittavat muutokset, joiden avulla vuosilomalaki saadaan vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen viimeaikaista oikeuskäytäntöä. Sen työaikadirektiiviä koskevassa oikeuskäytännössä on edellytetty, että työntekijällä tulee olla oikeus neljän viikon palkalliseen vuosilomaan sairaudesta tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta johtuvasta poissaolosta huolimatta. Vuosilomalain muutosten myötä työntekijälle tulee oikeus vuosilomaa täydentäviin lisävapaapäiviin siltä osin, kun työntekijän työajan tai työssäolon veroisen ajan perusteella täydeltä lomanmääräytymisvuodelta ansaitsema vuosiloma alittaa 24 vuosilomapäivää sairaudesta, tapaturmasta tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta johtuvan poissaolon vuoksi. Oikeus lisäpäiviin kuitenkin katkeaa, kun poissaolo on yhdenjaksoisesti jatkunut yli 12 kuukautta.


Poissaolon yhdenjaksoisuuden katkaisee poissaolojaksojen väliin sijoittuva työssäolo, joka oikeuttaa täyteen lomanmääräytymiskuukauteen. Tällaisen jakson jälkeen 12 kuukauden laskeminen alkaa alusta. Yhdenjaksoisuutta määriteltäessä merkityksellistä on työkyvyttömyyden keskeytyksen jatkuminen, ei diagnoosi. Vuosiloman sijoittaminen päällekkäin sairausloman kanssa, osasairauspäiväraha tai sairausloman kanssa päällekkäinen perhevapaa eivät katkaise sairausjakson yhdenjaksoisuutta. Kun poissaolo on yhdenjaksoisesti jatkunut yli 12 kuukautta, sen jälkeen oikeutta lisävapaapäiviin ei enää ole.
Lisävapaapäivät käsitellään samalla tavalla kuin vuosiloma, eli niitä kuluu lähtökohtaisesti kuusi päivää viikossa, niitä on oikeus siirtää työkyvyttömyyden johdosta sekä sopimalla. Työnantajan määrääminä lisävapaapäivät on annettava siten, että yhteensä 24 päivää niistä sijoittuu lomakaudelle ja vähintään yksi jakso on 12 arkipäivän pituinen. Vuosilomaa täydentävät lisävapaapäivät eivät ole kuitenkaan vuosilomaa eivätkä työssäolon veroista aikaa, toisin sanoen niiden ajalta ei kerry uutta vuosilomaa. Siksi vuosilomat sekä lisävapaapäivät on eroteltava vuosilomakirjanpidossa.


Työntekijällä on oikeus säännönmukaista tai keskimääräistä palkkaansa vastaavaan korvaukseen lisävapaapäiviltä. Korvauksen perusteena on siis lisävapaapäivien pitämisen alkamishetken mukainen palkka sekä siinä otetaan huomioon palkanosat, jotka liittyvät työntekijälle työsopimuksen nojalla kuuluvien työtehtävien suorittamiseen, työntekijän ammatilliseen tai henkilökohtaiseen asemaan (esim. esimiesasema, luontoisedut, palvelusajan pituus). Korvaus ei siis ole vuosilomapalkkaa eikä siitä makseta työehtosopimuksen mukaista lomarahaa.
Mikäli työntekijä on jo työssäoloajan tai työssäoloon rinnastettavan ajan perusteella ansainnut vuosilomaa vähintään 24 päivää täydeltä lomanmääräytymisvuodelta, säännöstä ei ole tarpeen soveltaa. Sillä onko 24 päivää ansaittu vuosilomalain, työehtosopimuksen tai työsopimuksen perusteella, ei ole merkitystä. Mikäli työsuhde päättyy kesken lomanmääräytymisvuoden, työntekijällä on oikeus sairauspoissaoloaikaa vastaavaan osaan 24 päivästä.


Vuosilomalain muutoksessa myös työkyvyttömyyden vuoksi siirretyn vuosiloman antamisajankohtaa päivitetään. Jatkossa kesä- ja talviloma on annettava viimeistään lomakautta seuraavan kalenterivuoden päättymiseen mennessä, jos ei kesälomaa voida antaa lomakaudella. Enää ei siis voida korvata lomakorvauksella kesälomaa sen kalenterivuoden lopussa, jolle lomakausi sijoittuu. Sama käytäntö koskee myös lisävapaapäiviä.

Kuulostivatko vuosilomalain muutokset haastavilta? Ei hätää, meiltä löytyy osaamista ja ymmärrystä – ole yhteydessä.

Anu Syrjälä

Henkilöstö- ja palkkahallinnon asiantuntija

anu.syrjala@gylling.fi