Tilitoimistopalvelut

Tilitoimistopalvelut – anna ammattilaisen hoitaa taloushallinto puolestasi

Gylling Accounting Oy on kasvava ja kansainvälistyvä taloushallinnon asiantuntijayritys. Palveluvalikoimaamme kuuluvat laajat tilitoimistopalvelut sekä monipuolinen toimialaosaaminen. Palvelumme kattavat kokonaisvaltaisesti kaikki taloushallinnon palvelut kirjanpidosta henkilöstöhallintoon ja asiantuntijapalveluihin. Tilitoimistomme palvelee sekä suuria kansainvälisiä, että pieniä kotimaisia yrittäjiä ja yrityksiä. Henkilöstömme koostuu jatkuvasti itseään kehittävistä taloushallinnon asiantuntijoista.

Laadukas ja läheinen asiakaspalvelu on kunnia-asiamme, olemmekin asiakkaallemme asiantunteva kumppani. Emme vain raportoi kuukausittaista kirjanpitoa asiakkaillemme, vaan käymme heidän kanssaan jatkuvaa vuoropuhelua. Kumppanuutemme merkitsee asiakkaillemme mielenrauhaa, lisää resursseja ja vahvaa näkemystä tulevaisuuteen.

Nykyaikainen tilitoimistomme keskittyykin asiakkaille lisäarvoa tuottaviin asiantuntijapalveluihin. Tavoitteenamme on tehdä yhdessä asiakkaan kanssa hänen yrityksestään alansa menestyvä toimija. Tavoittelemme pitkää luottamuksellista kumppanuutta ja aitoa vuorovaikutusta. Räätälöimme palvelumme juuri asiakkaan tarpeita vastaavaksi, ja tarjoamme joustavasti lisäpalveluita tarpeen mukaan.

Gylling Accounting tarjoaa monipuolisen palveluvalikoiman

Asiantuntijapalvelut

Juridiikan, verosuunnittelun, rahoituksen, liikkeenjohdon ja sähköisten järjestelmien asiantuntijamme auttavat kehittämään asiakkaan yritystä taloushallinnon näkökulmasta. Asiantuntijamme tuottavat analyyseja, joiden avulla yrityksen johto voi suunnitella talouttaan. Samalla tutkimme mahdollisia kehityskohteita tehokkuuden maksimoimiseksi. Kehityskohde voi olla yksittäinen prosessi, tai laaja projekti – kuten yrityksen koko taloushallinnon keskittäminen. Taloushallinnon asiantuntijamme ovat erikoistuneita eri toimialoihin, erikokoisiin yrityksiin ja kansainväliseen liiketoimintaan.

Kirjanpito

Peruspalvelu kattaa koko kirjanpidon, tilinpäätöksen laadinnan ja veroilmoituksen. Jokainen asiakas saa kumppanikseen tiimin, jossa on yhteyshenkilö palvelun sujuvuuden varmistamiseksi. Ammattilaisemme vastaavat siitä, että yrityksen taloushallinto perustuu oikeelliseen ja ajantasaiseen tietoon. Asiantuntijamme auttavat rakentamaan vankan taloudellisen perustan liiketoiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Emme tyydy ainoastaan tositteiden kirjaamiseen, vaan tähtäämme aktiiviseen vuoropuheluun asiakkaan kanssa.

Palkkahallinto

Asiantuntijamme huolehtivat laadukkaasta ja oikea-aikaisesti toteutetusta palkanlaskennasta sekä selkeästä raportoinnista. Huolehdimme sekä työlainsäädännön vaatimuksista että viranomaisille raportoinnista. Hoidamme myös palkanlaskentaan ja työnantajasuorituksiin, palkkojen verotukseen, ay-maksuihin ja vakuutuksiin, matka- ja kulukorvauksiin sekä lomiin ja poissaoloihin liittyvät asiat. Palkanlaskennan palvelumme soveltuu kaiken kokoisten yritysten tarpeisiin.

Myyntilaskutus, reskontra ja perintä

Myyntilaskutus on tärkeä osa yrityksen arkea. Sen ajantasaisuus ja virheettömyys varmistavat yrityksen maksuvalmiutta ja maksimoivat käytettävissä olevan rahan määrää. Myyntilaskutuksen asiantuntijamme keräävät myyntisaatavat tilille mahdollisimman nopeasti, maksimoivat yrityksen maksuvalmiuden ja pienentävät riskejä luottotappioihin. Tarvittaessa vastaamme myös perinnästä. Selkeä tuloennuste antaa luotettavan näkökulman tulevaisuuteen.

Ostolaskutus

Sähköinen ostolaskutuspalvelu on tehokas tapa yrityksen ostolaskujen vastaanottoon, kierrätykseen sekä maksamiseen. Ostolaskujen käsittelyn avulla voidaan arvioida yrityksen tuleva rahatarve sekä minimoida korottomalla pankkitilillä oleva rahamäärä. Vastaanotamme asiakkaan puolesta paperi- ja verkkolaskut. Huolehdimme laskutietojen tarkastamisesta, laskujen maksatuksesta sekä maksuennusteen laatimisesta. Räätälöimme palvelun asiakkaan yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi.

Gylling Portaali

Gylling Portaali on selainpohjainen taloushallinnon kokonaisvaltainen järjestelmä myyntilaskujen laadintaan, ostolaskujen käsittelyyn ja talouden raportointiin – missä ja milloin tahansa. Selkeä ja tehokas käyttöliittymä antaa kokonaisvaltaisen näkymän yrityksen talouteen yhdellä silmäyksellä. Asiakas pääsee myös porautumaan esimerkiksi tuloslaskelmalta yksittäiselle laskulle. Tuotekehityksemme takaa toimivan tuen sekä jatkuvasti kehittyvät ominaisuudet.

 

 

Löydät tilitoimistopalvelumme kattavasti Pirkanmaan ja Hämeen alueilta

Jokaisella toimistollamme on kymmenien vuosien kokemus talous- ja palkkahallinnon palveluiden tarjoamisesta. Vaikutamme Pirkanmaan alueella kolmessa eri kaupungissa, ja Hämeessä tarjoamme palveluitamme Hämeenlinnassa.

Tampereen toimipiste sijaitsee keskustassa, ja koostuu noin 40 alan ammattilaisesta. Laadukkaiden talous- ja palkkahallinnon palveluiden lisäksi toimipiste on erikoistunut tuottamaan monipuolisia asiantuntijapalveluita. Kirjanpidossa olemme erikoistuneet IT- ja konepaja-aloihin sekä yhdistyksiin ja säätiöihin. Teemme tiivistä yhteistyötä muiden toimipisteiden kanssa.

Valkeakosken keskustassa sijaitsee avara ja valoisa toimistomme, jossa työskentelee noin kymmenhenkinen tehokas tiimi. Valkeakosken yksikkömme erityisosaaminen liittyy etenkin kuljetusliikkeiden kirjanpitoon ja taloushallintoon.

Parkanossa sijaitsevassa toimipisteessämme työskentelee lähes kymmenen alan ammattilaista. Parkanossa on erikoistuttu maa- ja metsätalouden taloushallintopalveluiden tuottamiseen. Lisäksi Parkanossa palkkahallinnon ammattilaisilta löytyy erinomainen osaaminen useiden eri alojen työehtosopimusten parista.

Hämeessä toimimme Hämeenlinnassa, aivan kaupungin keskustassa, toimistossa työskentelee noin 20 ammattilaista. Toimipisteen ehdoton vahvuus on rakentamis- ja ravintola-alalla, ja he taitavatkin kummankin alan monimutkaiset säännökset. Tarkkaa ja luotettavaa palvelua tarjotaan myös muiden alojen osalta.

TAMPERE

Hämeenkatu 26 A
33200 Tampere
(03) 271 0700

PARKANO

Keskuskatu 8
39700 Parkano
(03) 44 7200

HÄMEENLINNA

Raatihuoneenkatu 17 A
13100 Hämeenlinna
(03) 4670 200

VALKEAKOSKI

Valtakatu 15
37600 Valkeakoski
(03) 573 0520